• JohannaHyttiIntro

Maailma on musiikkia!

Johanna Hytti on laulaja, lauluntekijä, laulunopettaja. Taiteilija. Nämä sivut nuotittavat sinut Johannan musiikintäyteiseen maailmaan.

Upeaääninen Johanna on toiminut ammattimuusikkona jo yli 15 vuotta. Hän on laulanut muun muassa kansanmusiikkiyhtye Värttinässä 12 vuotta ympäri maailmaa. Nykyisin hän valloittaa lavoja Kuunkuiskaajat -yhtyeellä, joka edusti Suomea Euroviisuissa 2010. Lisäksi Johanna laulaa Fanny Fru -yhtyeessä sekä Ingrid-duossa, kahdessa uuden ja upean musiikin kokoonpanossa.

Johanna myös opettaa laulua ja äänenkäyttöä sekä tekee musiikkia tilaustyönä myös muille muusikoille. Koulutukseltaan tämä monipuolinen musiikkitaiteilija on musiikin maisteri Sibelius-Akatemiasta, ja asiakkaita riittää laajana kirjona yrityksistä aloitteleviin laulajiin ja aina Suomen kärkikaartin muusikoihin asti.

Tervetuloa Johanna Hytin musiikin maailmaan!

“Johannan kanssa musiikin tekeminen on iloa ja heittäytymistä. Johanna on monipuolinen, vahvaääninen muusikko ja hänellä on hallussaan laulun tekemisen lahja. Musiikin tuntemus on Johannalla laajaa, asenne peloton ja ennakkoluuloton.”Tuure Kilpeläinen, muusikko

“Johannassa yhdistyy sielukkuus ja spontaani heittäytyminen kaikkeen mitä hän tekee! Suurenmoinen laulaja.”Mari Palo, oopperalaulaja

“One of the most adventurous and charismatic singers in Finland.”Phillip Page, manager

Esiintymiset ja keikat

  • Yritys- ja yksityistilaisuudet
  • Häät ja juhlat
  • Klubi- ja lavakeikat
  • Festivaalit, konsertit ja studioäänitykset

Opetus ja tuotanto:

  • Voxlife – laulun- ja äänenkäytön opetus
  • Sanoitus, sävellys ja sovitus
  • Elokuva-, TV- ja mainosmusiikki
  • Voxmama – synnytyslauluvalmennus

Alku kaiken kauniin

Media: Johannan tarina, merkkihetket sävelten maailmassa ja pressikuvat

Johanna Hytti aloitti kansanmusiikin opiskelun Kaustisella Ala-Könni-opistolla vuonna 1996 pääaineenaan 36-kielinen Perhojokilaakson kantele. Kaustiselta Johanna siirtyi opiskelemaan Kokkolan Konservatorioon, jossa pääaineeksi vaihtui laulu. Vuonna 2001 alkoivat opinnot Sibelius-Akatemiassa, josta Johanna valmistui musiikin maisteriksi.

Monipuolisen taiteilijan instrumentteja ovat laulun lisäksi piano, harmooni, 2-rivinen haitari ja erilaiset kanteleet. Johanna toimii myös äänenkäytön ja -huollon opettajana ja on taustansa ansiosta erittäin monipuolinen laulunopettaja. Tämän lisäksi Johanna on kouluttautunut synnytyslauluvalmentajaksi ja kehittänyt oman Voxmama-synnytysvalmennuskonseptin.

”Johanna on reipas, innovatiivinen ja innostuva persoona. Hän haluaa ihmisille hyvää ja luo ympärilleen positiivisen ilmapiirin”Soila Sariola, Rajaton

”Lahjakas, taitava ja viimeisen päälle hienon asenteen omaava musiikin ammattilainen”Aki Eronen, Disco-yhtye

Maineikkaimmat teot sävelten maailmassa

  1. Säveltäjänä yhdessä R. A. Rahmanin kanssa Lord of the Rings -musikaalissa Lontoossa ja Torontossa vuosina 2003–2007 sekä laulajien kurssijohtaminen
  2. Suomi -palkinto 2005
  3. Ourvision laulutuomari 2009, -11, -13
  4. Kuunkuiskaajien ensimmäinen levy “Kuunkuiskaajat” 2009
  5. Himos Folkin taiteellinen johtaja 2010
  6. Suomen edustaja Euroviisuissa 2010 yhtyeellä Kuunkuiskaajat
  7. Moon Production Oy:n toimitusjohtaja 2010 ->
  8. Maailmanmusiikin WOMEX-palkinto 2012
  9. Musiikin maisteri 2012 Sibelius-Akatemia
  10. Ingrid Music Oy:n taiteellinen johtaja 2013 ->
  11. Luovien alojen yrittäjän ammattitutkinto 2014
  12. Kuunkuiskaajien toinen levy “Revitty rakkaus” 2016

Kuunkuiskaajat

Valloittavan vauhdikas Euroviisuedustaja!

Susan Ahon ja Johanna Hytin duona aloittama Kuunkuiskaajat kasvoi kvintetiksi vuoden 2010 Suomen euroviisukarsintojen voiton myötä. Yhtyeen musiikki on edelleen vahvasti etnisin maustein lisättyä ”uusiskelmää” jossa tarinaa vie eteenpäin taitava musisointi ja upeat lauluäänet.

Esityksistä ei vauhtia puutu. Yhtye saa koko kuuntelijajoukkonsa elämään ja eläytymään musiikkinsa mukana. Kuunkuiskaajat on nähtävä ja koettava livenä!

Vaikka Susan ja Johanna tekevät nykyisin musiikkinsa itse, niin monessa kappaleessa kuullaan vielä huippulahjakkaan Timo Kiiskisen kädenjälkeä. Uusia kappaleita esitetään jo keikoilla, ja uutta levyä työstetään tällä hetkellä kovaa vauhtia. Luvassa on entistä uljaampaa musiikkia ja erittäin reipasta menoa, joka tulee valloittamaan kuulijansa aina Hangosta Utsjoelle asti.

“Valovoimainen ja Viehkeä esiintyjä, Peräänantamaton ja Positiivinen selviytyjä, Sielukas ja Syvällinen lauluntekijä, Kekseliäs ja Kupliva bändikaveri, Innostava ja Ihana sielunkumppani.”Susan Aho, Kuunkuiskaajat & Värttinä

Tilaa Kuunkuiskaajat

Voit tilata yhtyeen keikoille ja tilaisuuksiin täysilukuisena tai Johannan ja Susanin muodostamana duona.

Ota yhteyttä:

www.kuunkuiskaajat.fi

Fanny Fru

Tunne taika ja tulkinta. Aisti lämpö ja voima. Koe tunnelma ja tarina.

”Jumalat kuunnelkaa, kuinka teitä huudetaan. Jumalat auttakaa, kuinka jaksaa rakastaa! Tällä tiellä
kohtalon, liian moni yksin on.”
– Laulusta Jumalaisen kaunis maailma.

Fanny Fru syntyi syksyllä 2012. Heti ensimmäisistä koskettimenlyönneistä lähtien oli selvää, ettei yhtye jää vain valoksi pimeään syksyyn. Tämä olisi sysäys jollekin uudelle ja kiehtovalle tarinalle.

Sävellykset ovat niin Johannan kuin muidenkin yhtyeen jäsenten käsialaa. Musiikki sanoituksineen ja sävellyksineen leikittelee vanhan ja uuden rajapinnalla puhutellen kuulijaansa herkästi ja aistikkaasti.

Fanny Fru pitää kuulla ja ennen kaikkea kokea. Siinä yhdistyvät loistava musiikillinen osaaminen sekä taitava ja tunteellinen tulkinta. Tarina vie mennessään, ja kuulija huomaa nopeasti olevansa osana musiikin mielikuvituksellista maailmaa.

”Ensiluokkaisen etunimen lisäksi, Johanna on myös todella upea laulaja!”Johanna Försti, laulaja

Upeat muusikot

Johannan taianomaiset ja paljaat laulutulkinnat sekä voimakas karisma viekoittelevat kuulijan vaivihkaa. On kolme naista ja mies, mutta ennen kaikkea on neljä upeaa muusikkoa, jotka antavat yleisölle sitä kauneutta ja sielukkuutta mistä musiikissa on pohjimmiltaan kysymys.

Fanny Frussa soittavat Jenny Vartiainen (sähkökantele), Maija Ruuskanen (piano), Sami Järvinen (rummut) ja laulussa Johanna Hytti.

Lisätietoja:

Ingrid

Kanteleen ja laulun pehmeä harmonia tuo tunteen lämmöstä

”Haaveileva hetki kevätaamuna. Aurinko lävistää talven jättämät raidat ikkunoissa ja lämmittää unisia varpaita. Käsissä mummon vanha ruusuinen kuppi, josta leijailee piparmintun tuoksu. Keltainen sohva narahtaa, kun koira haukottelee ja kääntää kylkeään.”

Ingrid on kahden huippulahjakkaan naisen kokoonpano, jossa yhdellä on pitkä ura ja koulutus laulajana kansanmusiikin parissa ja toisella kantele taidokkaasti hallussa niin taide- kuin nykymusiikissakin. Ingrid ei sulje itseään perinteisiin lokeroihin, vaan nappaa kustakin sen, mikä milloinkin hyvältä tuntuu.

Ingrid saa tuntemaan

Jenny herättää sähkökanteleella henkiin kiehtovan maailman, jossa Johannan ilmaisuvoimainen ääni ja tarinankerronta luovat ajattomuuden tunnelman. Tämä yhtye valloittaa ja koskettaa, itkettää ja pysäyttää – saa tuntemaan.

Johanna Hytti, laulu
Jenny Vartiainen, sähkökantele

Lisätietoja:

Ääntä elämään!

Voxlife - äänenhallinta, laulunopetus & esiintymisvalmennus (LIVE!).

Laulunopetus

Voxlife on Johanna Hytin kehittämä äänenhallintaa ja laulunopetusta tarjoava kokonaisvaltainen laulukonsepti. Voxlife kehittää oppilaan laulamista, korjaa virheitä, ja korostaa ihmisen yksilöllistä ääntä.

”Laulu on ihmisen parasta aikaa.”

Johanna on toiminut laulunopettajana vuodesta 1998 lähtien ja opettanut monissa musiikkioppilaitoksissa (mm. Sibelius-Akatemia, Keskipohjanmaan AMK, Kaustisen Musiikkilukio) ja antanut vuosia yksityisiä laulutunteja. Hän on myös ohjannut Torontossa ja Lontoossa workshop-kursseja The Lord Of The Ring- musikaalin laulajille.

Johanna valmistui Sibelius-Akatemiasta vuonna 2012 kansanmusiikin maisteriksi pääaineenaan laulu. Lisäksi hän on käynyt arvostetun Ritva Eerolan äänenkäytön ja -huollon erityiskurssin.

Voxlife-metodit

Voxlife-opetuksessa Johanna keskittyy koko sydämellään oppilaan senhetkisiin ongelmakohtiin ja auttaa oppilasta löytämään vahvuutensa ja arvostuksensa omaa, uniikkia ääntänsä kohtaan. Laulutunnit suunnitellaan jokaisen oppilaan tarpeita ja kiinnostuksen kohteita huomioiden, jokaisen oppilaan lähtötason mukaan. Voit olla aloittelija tai ammattilainen, nuori tai kokenut, saat aina ammattimaisen opetuksen, ja laulustasi muodostuu entistä laadukkaampaa.

Vaivaako sinua laulajan ääniblokki tai tilapäinen ongelma äänenhallinnassa? Johannalla on myös omakohtaisia kokemuksia tilapäisestä ääniongelmasta omalla pitkällä urallaan ja siksi myös tietoa ja taitoa opettaa pääsemään ääniongelmista eroon. Omat kokemukset ovat herkistäneet Johannan kuulemaan ja tuntemaan tarkasti, mitä ja missä oppilaan tekniikassa tapahtuu milloinkin hänen laulaessaan. Ongelmista voidaan päästä eroon vaivattomasti, kun löydetään syyt ja koetaan yhdessä, mitä kehossa tapahtuu.

“Johanna on laulunopettajana äärimmäisen innostava ja energinen. Pidän mahtavana sitä, miten täysillä Johanna heittäytyy opetustilanteeseen. Hänen opetustyylissään yhdistyvät persoonansa intensiivisyys, herkkyys ja hulluttelevuus, sekä ammattimuusikon monipuoliset taidot.”Lilian, lauluoppilas vuodesta 2007

”Johannan paras puoli on kyky kuulla ja nähdä toinen ihminen sellaisena kuin hän on. Esiintyjänä ja kouluttajana tämä näkyy vahvana kontaktina Johannan ja kurssilaisten ja yleisön kanssa. Hän pystyy luomaan ympärilleen aidosti puhuttelevan ja koskettavan ilmapiirin, jossa on turvallista olla”Vilma Timonen, muusikko, lehtori, Sibelius-Akatemia

Tekniikat kuntoon

Voxlife-tunneilla käydään läpi mm. seuraavia aiheita: tuki ja hengitys, rento äänenkäyttö, äänen kestävyys ja erilaiset voimakkuudet, äänenväri, vibrato ja korukuviot, rytmiikka, tulkinta ja taiteellisen ilmaisun kehittäminen. Mikrofonitekniikkaa on myös mahdollista opetella.

Perinteisen laulutunnin lisäksi on mahdollista tutustua myös säveltämiseen ja sanoittamiseen. Aluksi improvisoidaan, ja myöhemmin siirrytään kokonaisten laulujen tekemiseen. Lisäksi Johannan erityisvahvuuksia musiikin suuntauksissa ovat myös erilaiset etniset -ja kansanlaulutyylit niin Suomesta kuin maailmalta.

Voxlife-tunnit on mahdollista äänittää oppilaan omatoimista harjoittelua ajatellen. Oppilas voi tuoda tunneille myös omaa musiikkiaan ja/tai soittimia. Tunneilla käydään läpi laulamisen teoriaa ja tehdään muistiinpanoja jatkoharjoittelua varten.

Laulutunteja tarjotaan kertaluontoisina intensiivitunteina (1,5 t) tai useamman kerran paketteina. Laulutunnit on pidettävä annetun voimassaolon aikana.

Sydämellisesti tervetuloa Johanna Hytin musiikin maailmaan!

Hinnasto (45 min/krt)

3 krt
= 285,00 euroa

– voimassa 1 kk

6 krt
= 540,00 euroa

– voimassa 3 kk

Intensiivikerta 90 min
= 165,00 euroa

Voxlife-palveluiden hinnat sisältävät arvonlisäveron. Matkakustannukset ja muut kulut pääkaupunkiseudun ulkopuolelle lisätään voimassaolevien kulukorvausten ja toteutuneen matkan mukaan. Lisätietoja: info@ingridmusic.fi

Singing tutorials also provided in English.

Pienestä pitäen, laulun lämpöä!

Uutta! Tule tutustumaan. Voxmama - synnytysvalmennus, kehonhallinta & kivunlievitys.

Äänellä elämään

Voxmama synnytysvalmennus on kehonhallintatekniikkaa jossa äänenkäytön avulla tutustutaan oikeanlaiseen hengitykseen ja luodaan äänen ja laulun avulla täysin ainutlaatuinen suhde lapseen jo raskausvaiheessa. Synnytyksen jälkeen äidin, lapsen ja isän kanssa käydään lapsen rauhoittamiseen ja nukuttamiseen soveltuvia tuutulaulutekniikoita ja perinteisiä lastenlauluja aina sadan vuoden takaa nykypäivään asti.

  • Synnytyslaulu on laulua vauvalle.
  • Synnytysvalmennus äänen avulla on tekniikka jolloin voit rentouttaa itsesi synnytyksen kuluessa supistuksen aikana.
  • Äänellinen vuorovaikutus vauvan kanssa on mahdollista aloittaa jo odotusaikana.
  • Synnytyslaulu antaa eväitä äänelliseen vuorovaikutukseen myös vastasyntyneen kanssa.

Tule sellaisena kuin olet!

Voxmama-kurssi ei edellytä mitään laulutaitoa, ja kurssille voi osallistua missä tahansa raskauden vaiheessa. Kurssille ovat tervetulleita myös isät, äidit, muut tukihenkilöt, alan ammattilaiset sekä kaikki oman kehon tuntemuksesta ja rentoutumisesta kiinnostuneet.

Kouluttajana toimii Sibelius-Akatemiasta valmistunut Johanna Hytti. Johanna tunnetaan myös yhtyeistä Kuunkuiskaajat ja Värttinä. Johanna itse kävi synnytyslaulukurssin vuonna 2002 odottaessaan esikoistaan.

”Oman kehon tuntemus ja äänen avulla rentoutuminen synnytyksen aikana oli niin vaikuttava elämys, että kouluttauduin itsekin synnytyslauluvalmentajaksi musiikin tohtori Hilkka-Liisa Vuoren opeilla. Nyt olen vienyt tekniikkaa eteenpäin ja tarjoan omaa Voxmama-valmennusta, jossa äänen ja hengityksen lisäksi keskitytään liikkeeseen ja oman kehon ehdoilla tehtäviin kivunhallintaharjoituksiin”, Johanna kertoo.

Voxmama tulee luoksesi

Voit tilata Voxmama-opetusta myös omalle paikkakunnallesi esimerkiksi viikonloppukurssin merkeissä. Sinä ja ystäväsi voitte räätälöidä aikataulun teille sopivaksi ja kurssin sisällön tarpeidenne mukaan.

Odottavan äidin laulu lapselleen on kaunis muisto, joka varmasti koskettaa vuosikymmentenkin jälkeen. Tilaisuudesta voidaan tehdä äänite tai video joka vuosien päästä on ainutlaatuinen hetki vaikkapa häissä tai vuosijuhlissa.

Voxmama-palveluiden hinnat sisältävät arvonlisäveron. Matkakustannukset ja muut kulut pääkaupunkiseudun ulkopuolelle lisätään voimassaolevien kulukorvausten ja toteutuneen matkan mukaan.

Lisätietoja:

Esimerkkihinnasto: (min 4hlöä)

Raskaus & ääni
= 72,00 e/hlö

– intensiivikurssi 1 x 120min

Hetkiä lapselle
= 185,00 e/hlö

– arkikurssi 6 x 60min

Raskauden taikaa
= 280,00 e/hlö

– viikonloppukurssi 2 x 240min

Yksityistunnit
= 82,00 e

– 60min

Johannan silmin ja korvin

Säveltäminen on yksilöllinen taiteenlaji, jossa vain lopputuloksella on merkitystä. Johanna on löytänyt oman tiensä.

Sävellys ja sanoitus

”Tapoja säveltää ja sanoittaa lauluja on varmasti yhtä monta kuin on niiden tekijöitäkin. Itselleni laulu saa usein ensi sävelensä hyräillessäni esimerkiksi matkalla ratikalle. Se saattaa olla vain muutama tahti tai jopa vain muutama sävel. Tyypillistä on, että mukana on jo tulevan laulun tekstin ydin, jonka ympärille lähden rakentamaan tarinaa.

Näiden ensi hetkien ja lopullisen laulun välillä on monta mielenkiintoista ja välillä uuvuttavaakin työtuntia, jotka sisältävät toistoa, improvisaatiota ja tarkkaa hiontaa niin tekstiin kuin sävelmään. Lopulta laulu on siinä muodossa, että sen voin levyttää ja viedä esitettäväksi.

Ensimmäiset sävellykseni ja sanoitukseni tein parikymppisenä. Näissä kappaleissa huokuu jo oma tyylini. Värttinässä aloittaessani pääsin tekemään tekstejä jo ensimmäiselle levylleni, Iki. Miero – levyltä taas löytyy niin sävellyksiäni kuin sanoituksiani. Kuitenkin vasta pari vuotta sitten sisälläni heräsi se sävel- ja lyriikkamaailma, joka tuntuu minulle omimmalta. Nämä laulut ovat päätyneet sekä Kuunkuiskaajien että uusien yhtyeideni, Fanny Frun ja Ingridin, ohjelmistoon.

Musiikillinen säveltyylini saa vaikutteita yhtä lailla popista, rockista ja iskelmästä kuin kansanperinteestä, etnisistä tyyleistä, teatterimusiikista ja chanson-lauluista. Country-musiikki on myös suuri intohimoni. On ollut hienoa säveltää eri tyylistä musiikkia itselleni ja yhtyeilleni vuosien varrella, ja nyt on hyvä hetki tarjota laulujani ja musiikkiani myös muille.”

“Johanna Hytti on maailmaa kiertänyt kokenut esiintyjä, joka kutoo yleisön hyppysiinsä lavalla kuin lavalla.”Karoliina Kantelinen, Värttinä

”Ihana ihminen, tarttuva nauru ja hyvä tekemään taikatemppuja”Mirja Mäkelä, jazzlaulaja

Muu musiikkituotanto

”Omien yhtyeideni lisäksi tarjoan sävellys- ja sanoituspalveluitani muille artisteille, TV- ja radiomainoksiin, elokuviin sekä erilaisiin yritystapahtumiin ja juhliin. Tuotan musiikkia asiakkaan tarpeen mukaan: tunnusmusiikkia tuotteille, taustamusiikkia tilaisuuksiin, eläväksi lahjaksi 60- vuotispäiville… Jos sinulla on idea, minulla on välineet. Yhdessä teemme taidetta!”

terveisin, Johanna

Lisätietoja:

Yritys- ja juhlatilaisuudet

Elämää ja taidetta tilaisuuksiin?

Elämää ja taidetta tilaisuuksiin?

Tilaa tyylikäs yhtye juhlistamaan tärkeää hetkeäsi musiikin lumolla. Pienet ja intiimit juhlat saavat upean tunnelman pianolla ja kanteleella. Isomman tilaisuuden kruunaa maailmanluokan esitys Suomen euroviisuedustajilla!

Musiikki sopii hyvin erilaisiin tilaisuuksiin. Oli kyseessä sitten häät, hautajaiset, valmistujaiset tai pikkujoulut, luomme tilaisuuden ja toiveidesi näköisen esityksen ja tunnelman.

Voit valita yhtyeistä joko Kuunkuiskaajat, Fanny Frun, Ingridin – tai soolona Johannan paikalle. Me haluamme tehdä juhlastasi ikimuistoisen!

Kysy esiintymispakettia ja hintoja:

Varaa musiikki pikkujouluihin, häihin ja yritystilaisuuksiin ajoissa! Mahtavat pikkujoulutarjoukset ennakkovaraajille. Kysy lisää!

“Johanna Hytin kanssa teimme vuonna 2011 Rakennemuutoskiertuetta. Kiertueen tarkoitus oli luoda uutta henkeä ja yrittäjyyttä tehtaiden sulkemisen kaltoin kohtelemille paikkakunnille. Johanna ja Susan Aho musisoivat. Noora Hautakangas ja minä puhuimme. Kiertue oli menestys ja esimerkiksi Voikkaalle ja Kymin tehtailla saimme omalta osaltamme uusia yrittäjiä rohkaistua tekemään investointeja. Uusia työpaikkojakin on 400.”Rainer Häggblom, yritysjohtaja, Vision Hunters Oy

“Johanna on nainen isolla N:llä. Jalat maassa, järki päässä ja sydän paikallaan.”Jaana Pelkonen, kansanedustaja

Yhteystiedot

Ingrid Music Oy

Ingrid Music Oy
Aarnivalkeantie 3
02100 Espoo

Y-tunnus: 2542011-6

Lisätietoja:

Verkkolaskuosoitteet:
Maventa (003721291126)
OVT-tunnus: 003725420116

Laskutus ja reskontra:

Maksutavat: käteinen, Mastercard, VISA, VISAElectron, Maestro, AMEX, laskutus

Yhteistyökumppanit

  • Pilates Power House Helsinki
  • Valokuvaaja Minna Annola
  • Stylisti Annette Tamminen
  • Valokuvaaja, stylisti Taru Juurikko
  • Taidekehystämö Janne Palmu
  • Valokuvaaja Antti Kirves
  • Meikkaaja Soili Kuhanen
  • Meikkaaja Heidi Reponen
  • Helsingin kaupunki, Talvipuutarha
  • Meikkaaja Laura Rantaniemi
  • Tekstisuunnittelu: Viestintätoimisto Pohjateksti Oy
  • Verkkosivuston graafinen suunnittelu: Neutron Design
  • Verkkosivuston tekninen toteutus: Muuks Creative
Yhteistyökumppanit